Tutkijan työkalupakki
Julkaisuputki: työkalu tutkimusjulkaisujen suunnitteluun
Oletko koskaan pohtinut, miksi jotkut tutkijat vaikuttavat julkaisevan jotain koko ajan? Tai oletko löytänyt itsesi tutkimusprojektin keskeltä, ja muistanut, että blogiteksti kolme kuukautta sitten julkaistusta tutkimusartikkelistasi on edelleen kirjoittamatta. Jos tilanteet kuulostavat tutuilta, julkaisuputken tekemisestä saattaisi olla…
Näin teet akateemisen posterin: 8 vinkkiä onnistuneeseen lopputulokseen
Akateemiset posterit ovat näkyvä osa tutkimuskonferensseja ja tieteellistä viestintää. Ne tarjoavat mahdollisuuden tiivistää ja visualisoida oman tutkimuksen tuloksia sekä herättää yleisön kiinnostusta tutkimusaiheeseen. Mitä visuaalisesti ja informatiivisesti onnistuneen posterin tekemisessä pitäisi ottaa huomioon? Tässä kirjoituksessa jaan käytännön…
Mitä väitöskirjatutkijan pitää tietää työskentelyapurahan hakemisesta?
Työskentelyapurahahakemuksen laatiminen väitöskirjatutkimukselle saattaa erityisesti ensimmäisillä kerroilla tuntua lähes mahdottomalta tehtävältä. Kyse kun on paljosta muustakin kuin verkkolomakkeen täyttämisestä. Hakemuksen täyttämisen lisäksi tutkijan on laadittava monia liitteitä, jotka vaativat paljon pohjatyötä. Tässä aloittelevalle tutkijalle suunnatussa kirjoituksessa kerron,…
Kannattaako väitöskirjaprosessi ja sen vaiheet suunnitella?
Kirjoittaminen on luovaa työtä. Vaikka tieteellisestä kirjoittamisesta voi toisinaan tuntua olevan luovuus kaukana, on kyse yhtä kaikki kirjoittamisesta eli luovasta prosessista. Tässä kirjoituksessa pohdin väitöskirjatyön prosessia ja sen suunnittelua. Kirjoituksen luettuasi tiedät, kannattaako väitöskirjaprosessi ja sen vaiheet…
Tutkijaprofiilit ja verkostoitumispalvelut — onko niistä hyötyä?
Nykypäivänä tutkijan on hyvä olla näkyvillä myös verkossa. Olet ehkä jo törmännytkin tähän tarkoitukseen kehitettyihin verkkopalveluihin, joihin on mahdollista luoda tutkijaprofiili, ylläpitää julkaisuluetteloa tai verkostoitua toisten tutkijoiden kanssa. Tässä kirjoituksessa esittelen yleisimmät verkon tutkijaprofiilit ja verkostoitumispalvelut. Lisäksi…
Akateeminen CV ja muut tutkijan työnhaun asiakirjat
Tässä kirjoituksessa kerron akateemisen työnhaun asiakirjoista. Opit, mikä on akateeminen CV ja, miksi sellainen kannattaa tehdä jo väitöskirjavaiheessa. Esittelen myös muita tutkijan työnhaun asiakirjoja kuten julkaisuluetteloa ja akateemista portfoliota. Mikä on akateeminen CV? Tutkijan työnhaun asiakirjojen laatiminen…
Mikä on viitteidenhallintaohjelma ja miksi sen käyttö kannattaa opetella?
Mikä on viitteidenhallintaohjelma? Viitteidenhallintaohjelman käyttö on vähän kuin taukoliikunta kesken työpäivän. Olet kuullut siitä paljon hyvää ja tiedät, että sen käytöstä voisi olla monia hyötyjä, mutta kun juuri nyt ei ehtisi ja ehkä sitten seuraavalla kerralla. Tässä…
Mikä on tutkimussuunnitelma ja miten se tehdään?
Tässä kirjoituksessa kerron siitä, mikä on tutkimussuunnitelma, miksi se tehdään ja mitä suunnitelman tekemisessä kannattaa ottaa huomioon. Nykyisin tutkimussuunnitelman tekemiseen löytyy vinkkejä ja ohjeita jo jonkin verran verkosta. Sitä on käsitelty lyhyesti myös esimerkiksi Miten tulla tohtoriksi…